Klinikka Kaarina Krogerus

Klinikka Kaarina Krogerus on kokonaisvaltainen terveyteen ja hyvinvointiin erikoistunut klinikka Jyväskylässä, jossa asiakasta hoidetaan kokonaisvaltaisesti sekä lääketieteellisten että täydentävien hoitomuotojen avulla. Klinikka on erikoistunut suoliston hoitoon ja kuntoutukseen, ravintoainemittauksiin, jalkojenhoitoon ja lymfaterapiaan. Klinikan periaatteisiin kuuluu erilaisten sairauksien ja vaivojen syiden selvittäminen, niiden hoitaminen ja asiakkaan itsehoidon ohjaaminen. Asiakkaan oireiden syiden selvittämiseen on käytössä edistyksellisiä lääketieteellisiä testejä kuten Mikrobiomi- suoliston terveystesti, verinäytteistä otettava Allergo-Screen ruoka-aine- ja allergiatestit ja Mikrobiomi testit. Lisäksi Health Consept Analyzer- laitteella tehtävä ravintoaineiden mittaus antaa edellä mainittujen testien lisäksi arvokasta tietoa mahdollisista ravintoainepuutoksista, joiden hoitamiseen käytetään ruokavalio- ja ravinto-ohjausta sekä tiettyjen tarkkaan valittujen ja tehokkaiden lisäravinteiden käyttöä. Klinikalla on käytössä myös Neurosonic matalataajuushoito, jonka teknologia on kehitetty erityisesti autonomisen hermoston yliaktiivisuuden ja stressitilan lievitykseen sekä fysikaalinen verisuoniterapia eli Bemer-hoito.

Klinikka on erikoistunut myös tulokselliseen kauneudenhoitoon, jossa ikääntymisen merkkejä voidaan tehokkaasti hoitaa erilaisin menetelmin. Klinikalla on käytössä mm.  kehon omaan entsyymitoimintaan pohjautuvat tehokkaat DMK- kasvohoidot  ja erilaiset pistoshoidot, joissa ihoa pystytään syväkosteuttamaan ja palauttamaan ihon luonnollista tilavuutta ja rakennetta. Klinikka on sertifioitu Restylane klinikka, joka tarjoaa Restylane pistoshoitoja, joissa ihon alle injektoidaan kehon omaa hyaluronihappoa muistuttavaa hyaluronihappoa. Restylane- tuotteet tasoittavat ryppyjä, muotoilevat kasvonpiirteitä, tekevät huulista täyteläisemmät ja uudistavat ihoa. Yleisimpiä käyttökohteita ovat esimerkiksi: otsa-, ilme- ja naururypyt, nenän ja suupielten välillä kulkevat pitkittäiset uurteet, ylähuulen yläpuolella olevat pitkittäiset juonteet, suupielten juonteet, huuliraja ja huulten täyteläistäminen sekä ihon, huulten ja käsien syväkosteutus. Muita klinikan tarjoamia hoitoja ovat mm. PRP-, eDermastamp – ja mesolanka- sekä Plasma Pen Medical- hoidot.

Kaarina Krogerus on koulutukseltaan sisätautien ja kirugian erikoissairaanhoitaja. Hän on käynyt lisäkoulutuksia mm.:

  • LYKO-lymfaterapiakoulutus 2009
  • Jalkojenhoidon ammattitutkinto 2012
  • Pro Health FLT Oy:n funktionaalisen lääketieteen koulutus 2012-2015
  • Estettisten täyteainehoitojen kouluksia vuodesta 2011 lähtien
  • Yrittiterapia koulutus vuodesta 2016 lähtien
  • DMK-ihoterapia koulutuksia 2018 lähtien
  • Restylane koulutukset 2011 lähtien
  • Profhilo koulutukset 2022 lähtien
  • Mesolanka koulutukset 2018 lähtien
  • Nordic Genez geenitesti koulutus 2022 lähtien
  • COG-lanka koulutus 2023

Asiakaspalautetta ja kokemuksia

”Voi Satu, et voi ikinä tietää mitä ihania uusia juttuja mulla on taas sulle” on lause, jonka olen tottunut kuulemaan Kaarinan suusta. Olen tuntenut Kaarinan jo pitkään, mutta siitä huolimatta hänen energisyytensä, ehtymätön innostuksensa terveysalan uusimpien trendien ja tuulahduksien suhteen yllättää minut kerta toisensa jälkeen. En ole koskaan ennen tavannut ihmistä, joka kouluttaa itseään koko ajan samalla hengästyttävällä tahdilla kuin Kaarina- hänen tiedonjanonsa ja halunsa kehittyä terveydenhuollon ammattilaisena on ehtymätön, sammumaton ja loppumaton. Hän seuraa alansa uusimpia trendejä, osallistuu koulutuksiin ja on aina etunenässä siellä missä tapahtuu jotakin uutta. Hän hankkii klinikalleen uusimmat laitteet välittömästi kun ne saapuvat markkinoille ja voinkin rehellisesti sanoa, että mitä ei Klinikka Krogerukselta löydy, niin sitä ei todellakaan sitten tarvita😊 Kaarinan hoitotyössä kohtaa virallinen ja täydentävä lääketiede ja sairauksien hoitamisen lisäksi pyritään löytämään myös sairastumisen syy. Tässä apuna toimivat useat funktionaalisen lääketieteen testipaketit, joilla pystytään kartoittamaan mm. suoliston kuntoa, kroonisia infektioita ja viivästyneitä allergioita.  Kaarinalla on ainutlaatuinen yhteistyöverkosto, johon kuuluu terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi mm. henkisen valmentamisen ja kauneudenhoidon huippuasiantuntijoita. Kaarinan ehtymätön energia on tarttuvaa ja varoitankin kaikkia tämän tekstin lukijoita: terveytesi ja hyvinvointisi saattaa kohentua huomattavasti mikäli teet sen valinnan, että hankkiudut Klinikka Krogeruksen asiakkaaksi. Yhtäkkiä huomaat hengittäväsi vetyä, juovasi puhdistettua vetyvettä, rentoutuvasi Neurosonic- nojatuolissa tai Bemerpatjalla, tietäväsi mistä ruoka-aineista saat viivästyneitä allergiareaktioita, mitä bakteerikantoja suolistofloorastasi puuttuu sekä mistä vitamiineista ja hivenaineista kärsit puutetta. Kaiken tämän lisäksi kasvosi  saattavat kokea Klinikka Krogeruksen runsaan ja monipuolisen hoitovalikoiman myötä melkoisen suuren nuorennuksen😊 Jos Kaarinaa pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, niin se olisi ehdottomasti Rautarouva- sanan kaikissa positiivisissa merkityksissä<3

Satu Sjöholm- Kutsu Vapauteen blogin terveysbloggaaja